Miksi logistiikka kannattaa ulkoistaa? 

Logistiikka, sitä löytyy kaikilta toimialoilta eikä siltä voi välttyä. Eri toimijoille logistiikan hallinnointi ja organisointi saattaa tuoda lisäkustannuksia tai viedä ydinosaamisen resursseja muualle. Toisaalta myös tarvittava asiantuntijaosaaminen voi jäädä uupumaan. Jos olet koskaan miettinyt, mitä vaihtoehtoja logistiikan kokonaisratkaisuille löytyy yrityksesi ulkopuolelta, kurkkaa tämä teksti.

Mikäli logistiikka puhututtaa teidänkin pöytänne äärellä, saattaa ratkaisuna olla logistiikan ulkoistaminen. Vaihtoehtoinen tapa hoitaa logistiikka antaa vapaat kädet tehdä juuri sitä mitä te osaatte, ja kumppanin kanssa kallisarvoinen aika vapautuu liiketoiminnan kasvattamiseen. Kokonaisratkaisuna logistiikan ulkoistaminen tarkoittaa varastonhallinnan, lisätilojen, lähetyksien, keräämisen ja pakkaamisen ulkoistamista – helposti ja huoletta. Jäähän sinulle myös käteen kumppanin tarjoamat taustajärjestelmät, joita ei tarvitse itse hankkia, toimivat prosessit ja kumppaniverkostot.

Miksi ulkoistaa logistiikka?

Jos kaipaat helpotusta arkeen, ennakoitavia kustannuksia ja varmaa palvelua, valitse logistiikan ulkoistaminen. Varmalla ja laadukkaalla ulkoistetulla palvelulla voit keskittyä toiminnan, kuten ketjuravintolan pyörittämiseen huoletta. Ulkoistamalla kokonaisvaltaisesti logistiikan ja hankintapalvelut saat mm. ajalliset resurssit muihin tehtäviin sekä varmuutta toimitusketjuun.

Miksi Foodstock?

Foodstock tarjoaa asiakkailleen ennakoitavuutta niin hintoihin kuin tuotevalikoiman hallintaankin. Foodstockin pitkäikäiset toimittajasuhteet varmistavat, että tuotteiden ja elintarvikkeiden hinnat eivät nouse yhtäkkiä ilmoittamatta. Kustannustehokkuus näkyy myös mm. valikoimanhallinnassa, jonka avulla vähennät myös hävikkiä. Vastuullisuutta ja varmuutta – sitä on Foodstock.

Miten ulkoistaa logistiikka?

Ota saman tien yhteyttä Satuun ja katsotaan sinulle paras tapa ulkoistaa logistiikka.

Kaupallinen johtaja, Satu Hyvärinen
satu.hyvarinen@foodstock.fi
044 737 61066

Käytämme evästeitä sivustomme käyttäjäkokemuksen kehittämiseksi. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.