Moderni hankinta- ja logistiikkakumppani. Näin Foodstockia voisi kuvailla tilanteessa kuin tilanteessa. Mutta kuka vastaa modernista nyrkistä, ja kenen pöydälle teknologiset haasteet tippuvat?
Modernille tukulle keskeistä ovat toimivat järjestelmät, joiden avulla myös asiakkaiden arjen tekeminen helpottuu. Foodstockin järjestelmistä vastaa IT-kehityspäällikkö Evald.
’’Työtehtävissäni katson, että arki ja järjestelmät toimivat, kuten pitääkin. Välillä öljytään rattaita ja välillä niitä vaihdetaan, jotta kaikki toimisi’’, tiivistää Evald tehtäviään.
Jatkuva kehittäminen on osa arkipäivää
IT-kehityspäällikön päivät ovat harvoin tylsiä, sillä työ on dynaamista. Toisinaan päivät menevät operatiivisissa tehtävissä, toisinaan suunnittelemassa ja toisinaan omien taitojen kehittämisessä. Keskeisenä arkeen kuuluu kuitenkin järjestelmien ylläpito ja kehittäminen. Järjestelmiä pitää kehittää jatkuvasti asiakkaiden tarpeita vastaaviksi sekä pysyä yhteiskunnan muutosten mukana. Kehitysideoita voi tulla niin Foodstockin työntekijöiltä kuin asiakkailtakin. Yhdessä järjestelmistä saa kaikille toimivat.
’’Tärkeää on kuunnella korva herkkänä, miten voin helpottaa muiden tekemistä. Törmäyttää järjestelmiä ja ihmisiä yhteen niin, että ne tukevat toisiaan.’’
Välillä ratkaisuja keksitään yhdessä ja välillä itsenäisesti. Tärkeintä on kuitenkin miettiä, mikä toimii pitkällä aikavälillä. Yli 15 vuoden kokemuksella Evald näkee myös erilaiset järjestelmien tuomat haasteet jo pitkältä. Jos järjestelmät eivät toimi, on kyse tilanteesta, joka vaikuttaa kaikkiin toimijoihin laidasta laitaan.
Kehitettävää löytyy aina
’’Kehitettävää on aina, mikä on tietty mahtavaa’’, kokoaa Evald. IT-kehityspäällikölle kehittäminen on avainsana. Pitää ajatella pienien haasteiden yli ja katsoa tulevaisuuteen. Miettiä, mitä muutos saavuttaa esimerkiksi vuoden päästä. Vaikka kristallipalloa Evaldilla ei ole, niin Foodstock kehittää järjestelmiään jatkuvasti eturintamassa. Nyt tekeillä on järjestelmä, joka tietää asiakkaan tarpeet ennen asiakasta.
Haluatko tutustua meihin lisää?
Lue lisää myös Foodstockin Commercial Managereiden sekä Supply Plannereiden arjesta linkkien takaa.