Foodstock teki ilmeuudistuksen

Foodstock on ollut asiakkaidensa luotettava logistiikka- ja hankintakumppani jo lähes kaksikymmentä vuotta. Yritys on kasvanut toimialallaan vahvaksi ja varmaksi toimiajaksi, ja on tälläkin hetkellä useiden kansallisten ja kansainvälisten ketjujen logistiikkakumppani. Modernin hankintakumppanin ilme on nyt muokattu uudistuneeseen malliin.

Uudistettu ilme kuvastaa modernia Foodstockia

Uusi, päivitetty ilme on edellisen tavoin Mogoldin Tuukka Lindqvistin suunnittelema. Logo kuvastaa Foodstockin toimintaperiaatteita: huippuluokan toimintavarmuutta, ketteryyttä ja tasalaatuisuutta. Uudistettu ilme korostaa modernia, pehmeää ja minimalistista muotoilua.

Uusi värimaailma on tuttu entisestä ilmeestä, mutta värit on raikastettu tähän päivään. Kirkas vaaleansininen tuo mieleen tuoreuden, taivaan ja meren. Helposti lähestyttävä ja pehmeä muotokieli taas tuovat esille Foodstockin ketteryyden sekä modernin otteen.

 ’’Olemme erittäin tyytyväisiä modernisoidusta uudesta ilmeestä. Päivitetty logo kuvastaa edellisen logon tavoin hyvin toimintaamme. Ilme on raikas, tunnistettava ja erottuu muista alan toimijoista’’, sanoo toimitusjohtaja Anssi Koivula.

Visuaalinen ilme lanseerataan Franchise News Dayssa syyskuussa 2022.

Käytämme evästeitä sivustomme käyttäjäkokemuksen kehittämiseksi. Jatkamalla sivustomme käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön.